16.7.2018

Lähtökuume kasvaa

Heipä hei! Tulin tänne vähän purkamaan lähtöjännitystäni. Enää n. 8 viikkoa lähtöön! Jotenkin koko kevään ja alkukesän en oikein suostunut uskomaan, että sitä oikeasti ollaan lähdössä vaihtoon ja silloinkin kun sen on jo tiedostanut niin fiilikset sen suhteen on vaihdellut aika paljon. Nyt kuitenkin viime päivinä tää fiilis on muuttunut ihan kokonaan ja jatkuvasti lähtö on mielessä ja perhosia vatsassa.

Tämän lähtökuumeen laukaisi oikeastaan se, kun sain Osakan yliopistolta tiedon, että sain yliopiston asuntolasta huoneen! Tuo asumiskysymys on siis kokoajan ollut aika auki. Pitkään ajattelin, että vuokraisin AirBnB:stä yksin itselleni jonkun asunnon, mutta ilmeisesti AirBnB:n kanssa on Japanissa nyt ollut vähän jotain hämminkiä (verojen kanssa?) ja eräältä ystävältänikin sen takia peruttiin hänen jo varaamansa AirBnB-asunto. Siispä en halunnutkaan enää alkaa ottaa riskiä, että siitä syntyisi jotain ongelmia, joten hain OU:lta asuntolasta huonetta, koska tuleehan se niin paljon helpommaksi ja halvemmaksi, kuin alkaa jostain yksityiseltä etsiä asuntoa.

Viime viikolla päätös sitten tuli ja oon ihan tyytyväinen siihen, mitä sain! Toyonaka International Housesta 14 neliön huone, jossa on oma minikeittiökin! Vessat on jaettu. Vuokrakaan ei päätä huimaa: 16,000 jeniä. Siihen ei vielä sisälly sähkö/kaasu, mutta tuskin se ihan älyttömästi lisää tuota nostattaa. Kuukausittain maksetaan myös "common service expense", joka on 3000 jeniä. Siivousmaksu maksetaan kerralla muuton yhteydessä ja se on 12,000 jeniä. Lisäksi vähän ekstraa kuukausittain maksaa, jos haluaa asuntolasta petivaatteet, mutta nehän voi ostaa omatkin jostain halvalla.

Lentonihan on siis Tokiossa perillä 12.9. Tuo asuntolan huone pitää ottaa vastaan kuitenkin viimeistään vasta 25.9. ja koulu alkaa orientaatiolla 27.9. Minulla on siis tuossa pari viikkoa aikaa vähän asettautua uuteen kotiin ennen kuin kaikki varsinaisesti alkaa. Ajattelin, että olisin ensin 5-7 päivää Tokiossa ja sitten vasta jatkaisin Osakaan, jossa muuttaisin heti asuntolaan, että säästää hotellissa ja sitten siinä on vielä viikko aikaa tutustua Osakaan rauhassa.

Joulun jälkeen mun vanhemmat ja sisko tulee käymään viikon reissulla Japanissa moikkaamassa mua niin eilen vihdoinkin varattiin lennot ja hotelli niille myös! Sitäkin ootan kyllä jo niin paljon, että pääsee perheelle näyttämään Japania.

Aion kirjottaa tänne jonkun kompaktin "Näin haet Osakan yliopistoon vaihtoon" -paketin vielä loppukesästä, josta ehkä jollekin joskus on apua! Odottelen kuitenkin vielä, että on kaikki viimeisetkin jutut hoidettu (esim. viisumi) niin saan kaikki sitten yhteen postaukseen.

Äskön tilasin jo matkalaukunkin. Oon aina halunnut Samsoniten matkalaukkua ja nyt oli Clas Ohlsonilla tarjouksessa! Toikaan ei kyllä oo just niitä (kalliimpia) malleja, joita oon ihastellut joskus, mutta hyvä merkki kuitenkin.

No, tässä oli nyt vähän tämän hetken päivityksiä. Seuraava postaus tosiaan varmaan tuo infopaketti ja sen jälkeen paikanpäältä Japanista alkaa tulemaan kuulumisia varmasti vähän useammin!

Ihanaa kesää! 

1 kommentti:

  1. Ihana kuulla, että matkajärjestelyt on sujunu hyvin! Odotan innolla kaikkia Japanin kuulumisia! Itse olen menossa kevääksi Kanadaan vaihtoon myöskin HY:n opiskelijana. Eli ihan kiva fiilistellä muidenkin matkakuumeiluja. Sinun matkasi onneksi koittaa vähän nopeammin kuin minun. :'D

    VastaaPoista